sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Valmistakin tulee

Kodinhoitohuoneen lattian laatoitus saatiin valmiiksi. Saumoja ja pesua vaille.



Ulkovaatteiden säilytystila.



 Sauna on saatu koolattua panelointia varten.



Kellarin portaiden runko on tehty.



Ja yläkerrassa kaikkien huoneiden katot ovat valmiina. Yläkerta alkaa olla maalauksia ja listoja vaille valmis! Paitsi yläkerran kylppäri, joka tehdään aivan viimeisenä jos aikaa jää. Olemme varautuneet myös tekemään sen vasta ensi kesänä muuton jälkeen.



Yläkerran portaikko odottaa vielä helmiponttipaneelia.
Tuohon portaikkoon olen etsiksellyt seinävalaisimia, löytämättä kuitenkaan sopivia. Täytyy vielä jatkaa etsintöjä. Muuten valaisimet alkavat olla hankittuina.

Ja ryijystä on vielä viisi riviä tekemättä.
Alennusmyyntejä olemme hydöyntäneet niin paljon kuin olemme voineet. Astianpesukone ostettiin juuri Powerilta ja pikku tekstiilejä Finalysonilta.



Ensi viikolla alkaa laatotusten saumaaminen sekä yläkerran portaiden rungon teko. Hankintalistalla seuraavana ovat keittiö sekä suuri kasa erinäisiä listoja.



6 kommenttia:

  1. Teillähän hienosti etenee!
    Itsekin olen noita Tamminiemi-saunatuotteita katsellut sillä silmällä, tyylikkäitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se ihan kivasti taas etenee😊

      Tuo Tamminiemi-mallisto on kyllä kiva minustakin!

      Poista
  2. Hieno tuo kodinhoitohuoneen lattia. Teettekö muuten itse sisäportaat? Teilläkin saa muutaman purkin maaleja vedellä seiniin ja muihin, niinkuin meilläkin sai. Onneksi se on mukavaa puuhaa, ainakin minun mielestä, kun saa sitten valmista pintaa aikaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuosta lattiasta pidän itsekin kovasti.
      Kyllä ne portaat pitäisi itse värkkäillä.
      Ja maalaamista riittä kerrassaan, se on totta😁 mutta minustakin se on kyllä mukavaa puuhaa😊

      Poista
    2. Miten laskitte tuon portaiden askelman korkeuden ja etenemän aina? Meilläkin olis tarkoitus tehdä itae portaat sitten, mutta mietittiin miehen kanssa että millä sen sopivan askelman korkeuden mitoittaisi.

      Poista
    3. Näihin vissiin löytyy hyviä ohjeita netistä, nousu on meillä vähän alle 19 senttiä ja etenemä muistaakseni 30 senttiä. Voin vielä tarkistaa mieheltä etten puhu mitä sattuu😊
      Kuvassa oleviin kellarinportaisiin tulee jyrkkyyttä enemmän kuin okt-määräykset sallivat, ne kun eivät johda käyttötiloihin. Tuohon ei olisi loivempia saanutkaan.

      Poista