keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sähköä ja tapetteja

Tällä viikolla odotetaan saatavaksi rakennuslupaa. Vuoden alussa olemme jo ehtineet tekemään kaupat nykyisestä talostamme ja hoitelemaan muutaman muun "pikkujutun" pois alta. Väliaikaiseen vuokra-asuntoon siirtyminen odottaa kesäkuun alussa.

Tulppaanit ja aavistus keväästä.
Tällä viikolla tapaamme myös sähkösuunnittelijamme ja teemme lopullisen sähkösuunnitelman tekemiemme suunnitelmien pohjalta. Ulkovalaistusta olemme vielä pohtineet, olemme miettineet valaisemmeko talon seiniä ulkoapäin vai emme. Tonttimme on päättyvän tien päässä, eikä viimeisellä parilla sadalla metrillä ole katuvaloja, joten tontti on aika pimeä. Siksipä pienempikin valomäärä riittää nostamaan kohteen esiin. Kulkureiteille ja oleskelualueille on tulossa valaistus pihasuunnitelman mukaan.

Tässä on kuitenkin muutama ulkovalaisinmalli, joita olemme miettineet julkisivuille.



Vasemman puoleinen valaisin on pieni ja huomaamattomampi vaihtoehto, oikeanpuoleinen on näyttävämpi. Ulko-ovien yläpuolelle tulee tuollaiset samantyyliset valaisimet kuin oikeanpuoleinen on.
Molemmat kuvat ovat taloon.com sivustolta.



Aikani kuluksi olen myös selaillut tapettivalikoimia.
Yläkerran makuuhuoneiden väliseinät tulevat levytettyinä, jotta sinne saisi myös iki-ihania tapetteja. Ja kuinka ollakaan, vanhempien makuuhuoneeseen löytyi aivan ihana tapetti. Tämä on kyllä tilattava varastoon odottamaan. Tapetti on Sandbergin ja kuva napattu taloon.com -sivustolta.


Myös tämä seuraava tapetti aiheuttaa ihastuksen huokauksia. Voisin kuvitella tämän tyttären huoneeseen. Tapetti on helmiäispintainen ja kauniit perhoskuviot niin hillityt, että eivät hallitse. Kauempaa niitä ei juuri huomaa. Kuvat Elloksen sivuilta. Tapetin merkki on Wallpaper by Ellos.