maanantai 14. marraskuuta 2016

Olohuoneesta keittiöön

Tässä tuoreimmat kuulumiset mäen rinteen alta: yläkerran lattialautoja on alettu asentaa paikalleen, kolmasosa on nyt asennettuna. Asennuksen jälkeen nämä vielä peitellään suojaan pahvin alle ja sitten lopuksi maalataan vaalealla maalilla.  Keskiviikkona tontille saapuu kuorma, jossa on kattolaudat sekä levyseininen levyt.



Savu nousee piipusta ja talo lämpenee.

Suunnittelun alla on viimeisimpänä ollut tupa. Piirtelin mittakaavassa pohjakuvaan huonekaluja ja hahmottelin järjestystä. Etsiskelin valaisimia ja piirsin keittiön valmiiksi. Nyt on suunniteltu jo keittiön kaappien järjestyskin. Vaikuttaa siltä, että saadaan keittiö jossa on joka tavaralle paikka :)

Huonekaluhahmotelmaa





Keinutuoli on kierrätyskeskuslöytö, valaisin örsjö, nojatuoli täältä ja sohva ikealta. Haave yhdestä pitkästä virkatusta verhosta myös elää niin vahvasti, että tänään hankin langat ja koukun. Ryijyä on vielä tekemättä n. 15 cm, sen jälkeen on verhon vuoro.

Ruokapöydän olemme joskus löytäneet torista. Ruokapöydän yläpuolelle hankittiin artekin a330s valaisimet. Ruokapöydän ja keittiön väliin tulisi puusohva ja sen ylle ikkunoiden keskelle tulisi ryijy.




 Keittiön havainnekuvia luonnosteltuna ruutupaperille. Yritin tehdän 3D-kuvia Ikean keittiösuunnitteluohjelmalla, mutta se ei onnistunut kun heillä ei ole tarjolla 50-senttisiä kaapin runkoja. Hyödynnämme keittiössä kaikkiin 60-senttisiin kaappeihin ja laatikoihin ikean runkoja, korkea 50-senttinen kaappi täytyy tehdä kokonaan itse. Ovet ja etulevyt sekä runkojen peitelevyt tehdään itse vanerista ja liimapuulevystä.


 



Messinkinen seinävalaisin / Keittiökuva / hyllykkö /seinävalaisin tiskialtaan ylle ikean hyllykön viereen

Saarekkeen yläpuolelle kattoon voisi laittaa esimerkiksi tällaiset pienet kattovalaisimet. Saattaisi näyttää paremmalta kuin upotetu spotit.


Keittiöön haaveilen kivitasoista, tarkemmin vaaleista kvartsitasoista.  Luulin että Ikealta löytyisi aina se edullisin vaihtoehto mutta yllättäen sain suomalaisesta kivitasofirmasta tarjouksen joka oli kolmasosan ikean hinnasta! Maksaako ikealla sitten se, että heillä taso on todella paksu..

Keittiöön haluan laittaa myös raitaisen räsymaton, joka on peräisin isäni vanhasta kotitalosta. Siinä on kauniiksi raidoiksi kudottuna kirjavaa elettyä elämää.





maanantai 7. marraskuuta 2016

Liiteri

Polttopuuta on meillä muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Kaadoimme tontilta useamman ison puun ja nyt rakentamisen aikana on syntynyt myös jonkin verran jätepuuta. Näiden suojaksi oli rakennettava liiteri, kun syyssateet ja nyt jopa lumisade alkoivat painaa päälle. Tässä on pari kuvaa projektin alkuvaiheesta, vähän valmiimpi se jo on mutta kesken yhtä kaikki.



Pohja tehtiin rakennuslavoista, joita niitäkin on aika monta kertynyt. Katto tulee huovasta.

Pikkumiehillä on ollut oma pieni projekti kantaa puita liiteriin. Evästauko iskän kanssa on tainnut olla kuitenkin se mukavin vaihe.

Rouvan päässä alkaa muhia sisutussuunnitelmia. Olohuone erityisesti on ollut mielessä ja haave virkatuista verhoista. Nätti malli olisi jo valmiiksi katsottuna. Kunhan ryijy valmistuu, alkaa verhon virkkaus puhtaan valkoisesta kalastajan langasta.