torstai 16. kesäkuuta 2016

Maalauspuuhat mielessä

Päätimme maalata talon Virtasen maalitehtaan maalilla ja okrankeltaisella värillä. Saimme tällä viikolla tehtyä pohjatyöt valmiiksi.
Olimme jo ehtineet levitellä seiniin Valtti Pohjustetta kunnes olimme Virtasen tehtaalle yhteydessä ja kuulimme, että heidän maalinsa alle olisi paras pelkkä Virtasen homeentappaja-aine. Valtti pohjusteesta ei sinänsä ole haittaa (sen päälle voi kyllä maalata), mutta se on turha, jos maalaa tuolla Virtasen neljän öljyn maalilla. Maali imeytyy puuhun ja kyllästää sen itse tehokkaasti.
Teimme uusintakierroksen talon ympäri sivellellen vielä homeentappajat pintaan ohjeiden mukaisesti. Tämän käsittelyn jälkeen kuuluu odotella pari päivää ennen kuin pinnan voi maalata. Hyvä sauma sataa sateet pois.





7 kommenttia:

  1. Finnlamellin hirsissähän on valmiina suojakäsittely? Tarviiko sitten uutta homeenestokäsittelyä? Mekin olemme maalaamassa Virtasen maaleilla, eikö Virtasen maalin takuu toimi jos jättää heidän käsittelynsä välistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finnlamellin hirsissä on suojakäsittely, joka antaa suojan muutamaksi viikoksi. Sitten olisi jo hyvä suojata hirret paremmin. Paneeleissa ja laudoissa sitä suojakäsittelyä ei ole, joten niiden käsittely varsinkin on tarpeen.

      En osaa sanoa tuosta Virtasen takuusta, mutta heidän vahva suosituksensa oli laittaa alle heidän oma aineensa. Se ei ole kylläste lainkaan vaan vesipohjainen "desinfiointiaine" joka tappaa mikrobit pinnalta mutta ei varsinaisesti jää puuhun. Levittäminen oli oikein rivakkaa puuhaa telan ja tellinkien avulla. Kolmelta puuhakkaalta se vei vajaan päivän.

      Poista
    2. Näissä hirsien suojaamisissa on kyllä olemassa erilaisia koulukuntia, toisten mielestä hirren nimenomaan tulisi olla suojaamatta jonkin aikaa. Meillä nyt toimittiin tehtaan suositusten mukaisesti, ajattelimme että heillä on pitkä kokemus alalta ja suosittelevat sen perusteella hyväksi havaittuja asioita.

      Poista
  2. Näköjään teillä on päädytty samaan kuin meillä :D laitahan kuvaa sitten maalatuista seinistä niin saa taas fiilistellä omaakin tulevaa talon väriä ;)

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole edes runkoa vielä pystyssä, mutta tiedän jo, että Virtasella maalataan. Laitathan kuvaa valmiista maalauksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan:) ja lupaan kertoa maalausurakasta myös, miten meni ja mitä opimme.

      Poista