torstai 29. syyskuuta 2016

Lämpöä, rännejä ja ovia

Ilta-aurinko pelloilla saa pikkumiehet liikkeelle.

Talo on nyt lämmin. Sinne on laitettu puhallusvillat yläpohjaan ja yläkerran seiniin, kaikki ovet ja ikkunat on asennettu ja tiivistetty uretaanilla ja villalla. Myös rännit on nyt asennettu kaikkiin tärkeimpiin paikkoihin. Tämän kesän ja syksyn saldoksi saimme lähes kokonaan ulkoa valmiin talon. Ensi keväänä vielä viimeistellään loppuun.

Loppujen lopuksi luovuimme suppiloista, kun Ruukin valikoimasta ei löytynyt aivan oikeanlaista suppiloa. Mutta on tämä perinteinenkin ränni pyöreällä putkella mukavan näköinen.


Oli mieliinpainuva hetki kun tuli rätisi itse muuratussa uunissa ensimmäistä kertaa.




Nyt alkaa olla aika tehdä sisätiloihin tulevia hankintoja. Maalia, tapettia, laattaa, lamppua, allasta jne. Tässä puuhassa on netti suurena apuna, tarjolla olevaa valikoimaa voi kartoittaa kotisohvalta käsin. Taloon.com ja netrauta ja monet muutkin nettikaupat tarjoavat laajat valikoimat.

Suurin osa väliovista on hankittu sieltä ja täältä käytettyinä. Tällä tavoin olemme saaneet vanhoja kunnon puusepän tekemiä puuovia. Niiden kunnostus on loppusuoralla, ostimme vain niin hyväkuntoisia ovia, ettei niistä seurannut kohtuuttomasti puuhaa. Saunaan ja pesuhuoneeseen täytyi kuitenkin ostaa ovet. Taloon.comista löytyikin runsaasti vaihoehtoja.

Saunan oveksi ostimme tämän harmaan Vihtaovien saunanoven. Edullisuutensa lisäksi suuri plussa siitä, että se on made in Finland.


Saunanovien valikoima oli kyllä kattava taloon.comilla. Tästä pääset näkemään kaikki vaihtoehdot ja tästä muut Vihtaovien saunanovet.

Kostean tilan oviakin löytyi taloon.comista runsas valikoima. Päädyimme tähän oveen, sillä päättelimme lasisen oven olevan kosteutta kestävin joka tapauksessa. Jälleen Vihtaovien joukosta löytyi meille edullinen suomalainen lasiovi. Ovesta on valittavissa erilaisia kokoja ja erilaisilla karmeilla. Sopiva löytyy varmasti jokaiselle. Me valitsimme karmiksi puuvalmiin mäntykarmin, jonka käsittelemme paikan päällä kosteudenkestäväksi ja valkoiseksi.


Tässä vielä linkki vihtaovien omille nettisivuille, siellä voi tutustua yritykseen paremmin.

*yhteistyössä Taloon.comin kanssa






5 kommenttia:

  1. Kiva lukea teidänkin uusimmat raksakuulumiset. Meilläkin oli ensimmäiset tulet uunissa tänään, luksusta! Teillä on kyllä hyvällä mallilla ulkoa talo 👍 samoja askareita tääläkin suunnassa puuhaillaan ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, laitahan kuvaa valmiista uunista blogiin jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Hyvin siis edistyy teilläkin :) Onko teillä kirvesmiestä hommissa, vai meinaatteko itse tehdä kaikki sisätyöt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole työmiehiä hommissa, mies tekee tällä hetkellä nelipäiväistä viikkoa leipätöissä ja kaksi päivää raksalla. Ei tuo etenemisvauhti päätä huimaa mutta vähitellen etenee. Kevään mittaan ehkä pääsemme muuttamaan. Viimeistään kesäkuussa. Joko te kohta pääsette muuttamaan? :)

      Poista
    2. Lokakuun lopussa pitäisi muuttaa :)

      Poista