sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Valmistakin tulee

Kodinhoitohuoneen lattian laatoitus saatiin valmiiksi. Saumoja ja pesua vaille.



Ulkovaatteiden säilytystila.



 Sauna on saatu koolattua panelointia varten.



Kellarin portaiden runko on tehty.



Ja yläkerrassa kaikkien huoneiden katot ovat valmiina. Yläkerta alkaa olla maalauksia ja listoja vaille valmis! Paitsi yläkerran kylppäri, joka tehdään aivan viimeisenä jos aikaa jää. Olemme varautuneet myös tekemään sen vasta ensi kesänä muuton jälkeen.



Yläkerran portaikko odottaa vielä helmiponttipaneelia.
Tuohon portaikkoon olen etsiksellyt seinävalaisimia, löytämättä kuitenkaan sopivia. Täytyy vielä jatkaa etsintöjä. Muuten valaisimet alkavat olla hankittuina.

Ja ryijystä on vielä viisi riviä tekemättä.
Alennusmyyntejä olemme hydöyntäneet niin paljon kuin olemme voineet. Astianpesukone ostettiin juuri Powerilta ja pikku tekstiilejä Finalysonilta.



Ensi viikolla alkaa laatotusten saumaaminen sekä yläkerran portaiden rungon teko. Hankintalistalla seuraavana ovat keittiö sekä suuri kasa erinäisiä listoja.



lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuodenvaihteen saldo

Välipäivinä meillä tehtiin pitkää päivää ja talolla on tapahtunut vaikka mitä. Tässä vähän kuvia tämän hetkisestä vaiheesta

Kodinhoitohuoneen laatoitus on aloitettu. Seinien käsittely on aloitettu.

Pesuhuone on laatoitettu mutta ei vielä saumattu.

Sisäkaton tekeminen on aloitettu yläerrasta. Tämä kuva on portaikosta, jossa korkeutta riittää.

Yläkerrassa on tehty väliseinät ja paneloitu panelilla tulevat seinät. Ne odottavat maalia.

Kattoa on tehty kamareihinkin.

Jääkukkaverhot.

Keittiön suunnittelua on vielä vähän jatkettu ja varsinkin värejä mietitty. Kodinkoneita on etsitty alennusmyynneistä mutta taisimme vetää vesiperän, kun heräsimme liian myöhään. Olen myös aloittanut olohuoneen pitkän verhon virkkaamisen sekä saatellut ryijyn loppusuoralle.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulua odotellessa

Kuluneella viikolla pääsimme aloittamaan laatoitukset alakerran pikkuvessasta. Päädyimme tekemään vessaan sellaisen ratkaisun, että alaosa seinästä laatoitetaan 15 x 15 valkoisella kiiltävällä laatalla, lattiaan tulee vaaleanharmaa pikkulaatta ja seinän yläosa tapetoidaan tähän tyyliin:

Kuva täältä.
Tilasimme pinkan tapettien näytepaloja ja aloimme etsiä lattialaatan harmaaseen sopivaa vaihtoehtoa. Tämä yhdistelmä vaikutti sopivimmalta:



Tällä hetkellä vessa näyttää tältä, se on vielä saumaamatta joten laattojen välit korostuvat. Sauma-aineet on valittu mahdollisimman lähelle laattojen värejä. 



Siitä se muotoutuu vähitellen. Vessan valaisimet on myös hankittu, ikealta löytyi tosi mieleiset  ja edulliset posliinikantaiset valaisimet. Myös valkoinen posliininen naulakko löytyi jo jokin aika sitten Putiikki Vanhasta Vantosta.

 

-vessaan laittaisin pellavaista pyyhettä ja yksinkertaisen puisen allaskaapin.

Kuistin paneelit on pohjamaalattu ja maalattu valkoisiksi.


Myös yläkerrassa työt edistyivät pitkästä aikaa. Yläkerran vessan lattia valettiin tänään ja väliseinärunkoja alettiin pystyttää. 

Yläkerran kylppäri.

Kodinhoitohuoneessa on myös puuhattu. Väliseinien panelit on pohjamaalissa ja lattia vesieristetty.


Tänään haettiin pikkupoikien kanssa joulukuusi talon vierestä kallion päältä. Hyvää joulunalusviikkoa kaikille blogimme lukijoille!




lauantai 3. joulukuuta 2016

Paneelista pitkälle

Viime viikolla saatiin töitä edistettyä huimasti, kun apuna oli kaksi virkeää vaaria. Kuisti on nyt paneloitu ja sitä myöten se on pisimmälle edennyt tila.

Paneeli oli yllättävän oksatonta.
                                                

Mikro sai siirtyä kellarista kuistiin :)
                                                
Kuisti paneloitiin helmiponttipaneelilla, joka maalataan valkoiseksi. Katto tehdään hienosahatusta laudasta ja lattia laatoitetaan. 

 Tiilenpunainen lattialaatta sopii ulko-oven väriin.

 Toinen tila, joka viime viikolla muuttui aivan eri näköiseksi on kodinhoitohuone. Kodinhoitohuoneen väliseinät on nyt paneloitu hirsipaneelilla. Ulkoseinät jäävät puun värisiksi, pienet väliseinät tulevat valkoisiksi. Lattiaan tulee sama tiilenpunainen klinkkeri kuin kuistiinkin.

Ulko-oven vasemmalla puolella pienen seinän takana on ulkovaatteille säilytystila.

Edessä puhtaan pyykin vaatehuone ja oikealla näkyy pesuhuoneen oviaukko.
Tässä tilojen hahmottamisen avuksi kodinhoitohuoneen pohjakuva.



Pieni kurkistus vielä pesuhuoneeseen ja saunaan, joissa on levytetty, kittailtu ja paperoitu.

Tänään kävimme ostamassa maaleja vaikka millä mitalla. Kiitos Jules Vernen reissu sujui aivan mainiosti kaikkien viiden lapsen kanssa: drive-inin parkissa voi matkata vaikka sukelluslaivalla maapallon ympäri.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Olohuoneesta keittiöön

Tässä tuoreimmat kuulumiset mäen rinteen alta: yläkerran lattialautoja on alettu asentaa paikalleen, kolmasosa on nyt asennettuna. Asennuksen jälkeen nämä vielä peitellään suojaan pahvin alle ja sitten lopuksi maalataan vaalealla maalilla.  Keskiviikkona tontille saapuu kuorma, jossa on kattolaudat sekä levyseininen levyt.



Savu nousee piipusta ja talo lämpenee.

Suunnittelun alla on viimeisimpänä ollut tupa. Piirtelin mittakaavassa pohjakuvaan huonekaluja ja hahmottelin järjestystä. Etsiskelin valaisimia ja piirsin keittiön valmiiksi. Nyt on suunniteltu jo keittiön kaappien järjestyskin. Vaikuttaa siltä, että saadaan keittiö jossa on joka tavaralle paikka :)

Huonekaluhahmotelmaa





Keinutuoli on kierrätyskeskuslöytö, valaisin örsjö, nojatuoli täältä ja sohva ikealta. Haave yhdestä pitkästä virkatusta verhosta myös elää niin vahvasti, että tänään hankin langat ja koukun. Ryijyä on vielä tekemättä n. 15 cm, sen jälkeen on verhon vuoro.

Ruokapöydän olemme joskus löytäneet torista. Ruokapöydän yläpuolelle hankittiin artekin a330s valaisimet. Ruokapöydän ja keittiön väliin tulisi puusohva ja sen ylle ikkunoiden keskelle tulisi ryijy.




 Keittiön havainnekuvia luonnosteltuna ruutupaperille. Yritin tehdän 3D-kuvia Ikean keittiösuunnitteluohjelmalla, mutta se ei onnistunut kun heillä ei ole tarjolla 50-senttisiä kaapin runkoja. Hyödynnämme keittiössä kaikkiin 60-senttisiin kaappeihin ja laatikoihin ikean runkoja, korkea 50-senttinen kaappi täytyy tehdä kokonaan itse. Ovet ja etulevyt sekä runkojen peitelevyt tehdään itse vanerista ja liimapuulevystä.


 



Messinkinen seinävalaisin / Keittiökuva / hyllykkö /seinävalaisin tiskialtaan ylle ikean hyllykön viereen

Saarekkeen yläpuolelle kattoon voisi laittaa esimerkiksi tällaiset pienet kattovalaisimet. Saattaisi näyttää paremmalta kuin upotetu spotit.


Keittiöön haaveilen kivitasoista, tarkemmin vaaleista kvartsitasoista.  Luulin että Ikealta löytyisi aina se edullisin vaihtoehto mutta yllättäen sain suomalaisesta kivitasofirmasta tarjouksen joka oli kolmasosan ikean hinnasta! Maksaako ikealla sitten se, että heillä taso on todella paksu..

Keittiöön haluan laittaa myös raitaisen räsymaton, joka on peräisin isäni vanhasta kotitalosta. Siinä on kauniiksi raidoiksi kudottuna kirjavaa elettyä elämää.