|
Kevät herää vanhassa pihassamme. |
Aloitimme pihapiirin suunnittelun yhtä aikaa talon suunnnittelun kanssa. Olemme tykänneet tästä nykyisen kotimme vanhasta pihasta ja haluamme uudenkin kodin pihaan samaa rentoa ja vapaata ilmettä.
|
Vanhan pihamme kukkaloistoa keskikesällä. Polun päässä olevaan kuolleeseen luumupuuhun olemme laittaneen lasten kiikun. |
|
Omenapuiden alla on mukava ruokailla ja kestitä vieraita. |
Pihasuunnittelijallemme kerroimme mieluisista perennoista ja hyötykasveista. Pirjo on kyllä ammattitaitoinen pihasuunnittelija, ja hän oivalsi heti millainen puutarha sopii tontile ja tulevan talon ympärille. Halusimme pihaan perinnekasveja ja nykyiseltä pihaltamme tuttuja lajeja: pioneja, hortensioita sekä hedelmäpuita. Koska tonttimme on vanhan talon piha, sieltä löytyi myös monta säilyttämisen arvoista kohdetta: yksi iso omenapuu, kataja, syreeni, sekä mäntyjä, koivu, pihlaja ja muita puita. Sen sijaan kaikki pensaat ja syreeniaidat olivat niin villiintyneitä ja huonokuntoisia, että ne täytyi hävittää.
|
Talon vieressä on vanha säilytettävä kivipengerrys. Sen takaa nousee metsärinne, joka saa olla luonnontilassa. |
Purkamastamme talosta otimme talteen ikkunat, ja niistä on tarkoitus tehdä joskus kasvihuone talon eteläpuolelle. Saimme pihalle myös tasaisen pelialueen lasten leikkejä varten. Pirjo suunnitteli meille myös pihavalaistuksen. Se onkin tontillamme tärkeä seikka, sillä tontille tulevan tien varressa ei ole valoja loppuun saakka. Pengerrykset ovat tontilla tällä hetkellä suunnilleen samoissa paikoissa kuin suunnittelmassa, mutta talon pohjatöiden tekemisen yhteydessä ne on tarkoitus vielä parantaa.
Mukava päästä seuraamaan täällä projektianne😊 Täytyy joskus katsoa paperiltakin tätä pihasuunnitelmaa, näyttää mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaTervetuloa katsomaan! Sekä blogia että sitä paperia😊
PoistaKyllä on ihastuttava piha tulossa! T.Sarkku
VastaaPoista...sitten joskus :D taitaa pieni hetki vielä mennä ennen kuin suunnitelma on totta.
PoistaMoikka! Voi miten teille on tulossa ihana koti! Kiitos mielenkiintoisesta blogista, on kyllä kivaa lukea jo vähän hirsitalokokemuksia ennen kuin oma projekti alkaa täydellä touhulla! Kuka teille tämän pihasuunnitelman teki?
VastaaPoistaMeidän pihasuunnitelman teki MaisemaTammi. Voin kyllä erittäin lämpimästi suositella, pelkkää hyvää sanottavaa. Erittäin kattava paketti.
Poista